Orville’s testimonials on PAP therapy | ResMed

Orvillen tarina

orville-cpap-testimonials-from-sleep-apnoea-patients

“Muista, että yöunella on tärkeä merkitys terveyden kannalta. Jos sinun on vaikea tottua PAP-laitteistoosi, pyydä apua joltain, jolla on kokemusta asiasta ja joka on saanut sen toimimaan. Sillä voi olla valtava merkitys”. — Orville 

Elämä ennen hoitoa:

“Ymmärsin, että minulla on uniapnea, vasta kun romahdin täysin makuuhuoneessani,” Orville sanoo päätään puistellen. Hänen kannaltaan oli onnekasta, että siinä sairaalassa, johon hänet vietiin, oli laboratorioteknikko, joka johti myös unilaboratoriota. Kun laboratorioteknikko oli tutkinut Orvillen aivosähkökäyrän mitatakseen hänen aivojensa sähköisiä signaaleja ja etsiäkseen syytä romahdukseen, hän kertoi, että Orvillella voisi olla jokin unenaikainen häiriö ja suositteli hänelle unitutkimusta”.

Tutkimuksessa ilmeni, että Orvillella oli 37 apneaa tunnissa. Hänellä diagnosoitiin vaikea uniapnea ja hänelle määrättiin kaksoispainelaite. Orville oli helpottunut diagnoosin saatuaan, mutta hänen oli vaikea tottua PAP-hoitoon. “Onneksi hän sai paljon tukea ystäviltään ja perheeltään.”

Tilanne tällä hetkellä:

Orvillen sisukkuus palkittiin. Hän oppi hallitsemaan uutta ja outoa tunnetta siitä, että hänellä oli jotain kasvoillaan öisin. Hän oppi laittamaan maskin kasvoilleen hyvin istuvaksi, ja pian PAP-laitteen käytöstä tuli hänelle rutiini. Pian hän alkoi huomata muutoksia. Kun Orville oli jatkanut PAP-hoitoa muutamia viikkoja, hänen keskittymiskykynsä parani huomattavasti. Hänellä oli paljon enemmän energiaa — niin paljon, että hän päätti jatkaa opiskelua ja hankkia alemman tutkinnon hengityslaitehoidossa voidakseen tehdä työtä uniapneapotilaiden parissa.

Hän käy tällä hetkellä säännöllisesti puhujana uniapnean tukiryhmissä. “Kaikilla elämänalueillani on ilmennyt paranemista,” hän sanoo. “Ihmissuhteeni, työskentelyni ja fyysinen terveyteni ovat parantuneet. Kaikki ystäväni ja perheenjäseneni ovat huomanneet, kuinka paljon energisempi ja virkeämpi olen.”

  • Kotikaupunki: Northern NJ
  • Oireet: Kuorsaus, uupumus, pyörtyily
  • Hoidon kesto vuosina: 9
  • Maskin tyyppi: Kokokasvomaski
  • Harrastukset: Radio, vapaapalokunta, pienoisrautatiet

Lue lisää uniapneapotilaiden tarinat

“Minulla on paljon enemmän energiaa opetustyössäni myöhemmin päivällä tai kun työskentelen ulkona. CPAP on muuttanut elämäni.”

Lue lisää

“Kun olin käyttänyt CPAP-laitetta ensimmäisen kerran, heräsin ilman päänsärkyä. Pian minun ei tarvinnut mennä nukkumaan heti, kun pääsin kotiin. Se oli mahtavaa.”

 

Lue lisää

“CPAP-hoito on muuttanut elämäni. Nukun nyt hyvin ja minulla on aina laite mukana minne tahansa menenkin.”

Lue lisää